Moi kaverit! Minä olen Iku. Nyt mulla on ollu sen verran ylimääräistä aikaa täällä uudessa kotikaupungissa Helsingissä, että ajattelin ruveta kirjoittamaan päiväkirjaa. Aika säälittävää Kuopion kavereiden touhujen kopiointia, mutta musta on niin kiva lukea Kuopion koirakaverien päiväkirjoja, joten ajattelin, että miksipä en itsekin kirjoittelisi päiväkirjaa. Eihän tää kyllä mitään miesten hommaa ole, mutta mun mami on kertonu mulle, että en oo enää mies kun mulla ei oo kasseja.

Ensin mä haluan kertoa mun pikkusiskosta. Se on TOSI rasittava (joskus). Mutta kyllä mä oikeesti tykkään siitä, en vaan aina jaksais sen metkuja. Se ei osaa ollenkaan käyttäytyä, varsinkaan ku ollaan kahdestaan. Viimekski se otti olkkarista koko kämpän isoimman viherkasvin, joka oli oikeestaan puu, ja retuutti sitä ympäri kämppäää, sit se söi siitä juuret ja repi kaikki lehdet itri. Lopuksi se järsi rungon poikki. Sit koko kämppä oli ihan mullassa. Kasvin raadon se jätti eteiseen, niin että ihmiset riemastuisi heti kun ne avaa oven ja tulee kotiin. Niin ne sit riemastui, heti alkoi kauhee touhotus mullan parissa. Tämä muuten tapahtui reilu viikko sitten, samana viikonloppuna kun sain Almalta terveisiä. Meillä on Alman kanssa kaukosuhde, mutta hyvin näyttää toimivan, kattokaas (versinkin kaikki miehet, olkaa kateellisia!!) mitä se lähetti mulle:

Mulla on ollu tosi kova ikävä Almaa (ja muitakin Kuopion kavereita paitsi ei hirveesti Tanelia). Onneks mun ihmiset päästää mut välillä vapaana juoksemaan, etenkin jäälle, mutta tylsää kun ei voi juosta muiden ku Iineksen kanssa. Iines harvemmin lähtee ihmisten luota kauas niinkuin mä aina teen.

Yks päivä oli niin tylsää juosta jäällä, etä mä päätin lähteä rantaan merkkailemaan. Mun ihminen karjui raivona jotain, et ei miljonäärien pihoissa saa juosta kusemassa, saa pian kuulan kalloon. Sit mä kävin toisena päivänä kiertämässä vähän ennemmänkin Marjaniemen talojen pihoja, aluks mä ajattelin lähteä fasaaneja metsästämään, mut kun en saanu yhtään kiinni niin päätin et pitäähän oma reviiri merkata. Mun ihminen taas karjui niin että Marjaniemi kaikui, vaikka ensin se kyllä yritti jollain nakilla lirkutella. Mulla oli parempaa tekemistä ja lopuksi se jätti mut rauhaan ja lähti sisälle. Sit vaan tulin itsekseni kotiin ja haukahdin kerran niin ovi aukesi. Kätevää.

Tossa alla näkyy miten hienosti oon opettanu Iineksenkin vahtimaan, meidän lempipuuhaa on katsoa ikkunasta ja varmistaa että ketään vieraita ei tuu meille. Iines ei tosin vielä osaa murista, haukkua ja räyhätä niinku mä, jos joku ihminen tulee lähelle meidän pihareviiriä. Mä osaan niin hyvin, että päästiin Iineksen kanssa oikeen piha-aidan seinään varoituskylttiin. Iines ansaitsi paikkansa kyllä ihan mun siivellä, mä vastaan nimittäin kahta vahtikoiraa, oon niin pelottava. Mua kyllä vähän harmittaa toi mun kuva tossa varoituskyltissä, kun siitä puuttu mun sukukalleudet. Joku voi luulla vielä tytöksi...

Mut hei, nyt mä meen nukkumaan, pääsen nykyään joka yö peiton alle kun esitän että mulla on kylmä. Ens kerralla mä kerron mun uusista treeniporukoista ja mitä oon päässy treenaamaan, pysykää kuulolla :)

P.S. Ai niin, unohdin ihan kertoa niistä Iineksen metkuista autojutun. Jos Iineksen jättää autoon, se tykkään tuhota meidän aluspatjan lisäksi auton kiinteääkin sisustaa. Aina kun se tuhoaa autoa, ihminen sanoo myyvänsä Iineksen mustalaisille. En kyllä usko että ne maksais mitään siitä, joten saan siis pitää ihanan siskoni :)