12.01.2010 - 20:23
Oltiin loppiaisena jäälenkillä auringon noustessa...

Kuten huomaatte yllä olevasta kuvasta, Ikulla on hieman hiomista vielä tuon jäljestyksen kanssa...:)
Kaislikossa suhisee:

Iines koristekarvoineen:

Iku se on kummallinen; miksi pahvilaatikossa on mukava oleskella ja jopa nukkua, mutta hääkkiin ei voi astua tassullakaan?
Ikun kanssa (ja Iineksenkin) ollaan pidetty agilitytaukoa talvikausi, koska treenimaksut olisivat tulleet huikean kalliiksi. Käytiin kuitenkin Ikun kanssa kisaamassa 22.11. ja hienosti toisesta startista tuli 0-tulos ja jäätiin sadasosasekunnin päähän ettei olisi ollut nousunolla kakkosluokassa, loppusijoitus Ikulla kuudes. Seuraavissa kisoissa täytyy siis parantaa sadasosasekunnilla :)
Iinekselle on luultavasti tulossa tammikuun lopussa toiset juoksut, koska joulukuun aikana piti pudottaa koko karva ja raukka näytti aluksi ihan laihalta luikerolta, nyt on onneksi ruoka maistunut ja karvakin vähän tuuhentunut. Ohuella karvalla viihdyttiin silti pihaleikeissä jopa 20 asteen pakkasilla. Ihme kaveri tuo Iineskin.
Joulukuu on ollut haku- ja rauniotreenitaukoakin, ainoastaan tottikset ovat jatkuneet. Nyt sitten ruvetaan taas pikkuhiljaa treenaamaan pakkasen sallimissa rajoissa.
29.08.2009 - 12:21
Iines suoritti tänään BH-kokeen hyväksytysti, jihuu!
Tosin suorituksessa ei ollut mitään kehumista, ei ole koskaan ollut näin huonoa suoritusta ja seuraamisesta ei ollut tietoakaan... :( Voi johtua siitä että ohjaajaa jännitti niin että kädet tärisi, naamaa punotti, jalat oli pökkylät ja maha löysänä...
02.07.2009 - 20:23
Ikun synttärit olivat 30.6. mutta hajamielisistä (ja Myöhäsistä) omistajista johtuen niitä juhlittiin päivä myöhässä, eli 1.7.
Juhlimiselle oli kyllä todellakin aihetta, Ikulla oli samaisena päivänä keikka uudessa harrastuksessaan valokuvamallina!!! Kuvat (jos ne nyt onnistui) tulevat koiratuotesarjan pakettien kylkeen, paketteja löytyy marketeista ja koirakaupoista ainakin Pohjoismaista jopa Keski-Eurooppaa myöten. WOW!
Iku sai palkkionsa (ja samalla synttärilahjaT (huom monikko) kuvaustiimiltä:

Tässä 4-vuotias tähti poseeraa mukaanaan yksi synttärilahjoistaan:
Kateelliset kaverit jäivät itkemään (haukkumaan) ja nuolemaan näppejään (tassujaan):

02.07.2009 - 19:56
Iineksen keppileikki: ensin se piti haudata, sitten hakea merestä ja pitihän siitä myös taistella.







Iku keskittyi mereen...ja lintukoirana tietysti lintuihin.



22.05.2009 - 09:49
29.-31.5. olemme koko lauma Kuopiossa, mutta Ikulta uupuu yösija, koska Timon vanhempien luona on "paha" Ässä-koira, joka ei tykkää Ikusta.
Mikäli joku sattuisi keksimään/ haluaisi tarjota Ikulle yöpaikan, ideoita otetaan vastaan...
12.05.2009 - 21:06
Iku ja Iines toivottivat mummolleen hyvää äitienpäivää mistä mummo oli riemastunut niin, että näytti hienoa kuvaa ylpeänä töissä työkavereilleen:

12.05.2009 - 20:57
Iku oli pääsiäisenä Helsingissä agilitykisoissa ja sai nousunollan! Nyt ollaan siis kakkosluokassa, jee! Ehdittiin jo kisatakin pari kertaa kakkosissa mutta tuli 5 ja 10 virhettä, rimoja tippui tms. Kuitenkin saatiin tulokset ja hauskaa oli, kuvassa näkyy että häntä ainakin heiluu vinhaa vauhtia kun on oma vuoro tulossa:

12.05.2009 - 20:39
Iines on edelleen treenannut miten muutetaan kotia vähän kotoisemmaksi. Vessanpönttö on ollut osittain sirpaleina lattialla (säiliön kansi) ja vessaa on vedetty useita kertoja päivässä vaikka vetonappi on kätevästi irroitettu hampailla irti. Ovi on järsitty lukon ympäriltä fiksuna koirana ja ovilistat irroitettu : "tiedän kyllä mistä tuo ovi on kiinni". Tasojen ja pesukoneen päälle on kiva hypätä koska sitten ylettyy katon rajassa oleviin tavaroihin, ne on kiva vetää alas lattialle. Mukavaa kun on virikkeitä, uutta touhua riittää joka päivälle. Paras oli kun siivouskaapista löytyi pussi vanhoja lääkkeitä, ne painettiin kaikki ulos läpipainopakkauksistaan ja avattiin mm. B-vitamiinipurkki jonka sisältö 350 tablettia leviteltiin lattialle. Sekaan oli sotkettu pyykinpesujauheet ja aktivointipallossa olleet nappulat. Oli tosi herkku, olihan mukana duphalac-jauhettakin ja muuta mukavaa. Nami! Huomaa että on tyttö tullu vanhempiinsa, oikein proviisoriainesta!
Tässä ihan normipäivän saldo, muutamia kaappeja ja kaapistojen päällystöjä tyhjäilty, "puhtaat valkeat lakanat":

Ai niin, käy se Iines myös tottiksessa ja agilityssä. Niissä menee hyvin, tänään Iines siirrettiin penturyhmästä BH-ryhmään, jee!
Sit ollaan käyty tekemässä vähän makkarajälkeä. Harmi ettei olla vielä missään hakuryhmässä :(
12.05.2009 - 20:25
Iku pääsi tehotreeniryhmään koeajalle puoleksi vuodeksi, jonka aikana katsotaan miten Ikun suhtautuminen ampumiseen muuttuu (jos muuttuu). Ollaan ostettu starttipistooli ja nykyään ammuskellaan ainakin joka rauniotreeneissä samalla kun Iku etsii maalimiehiä. Ihan hyvin on mennyt, ei juurikaan reagoi kun ukkojen etsiminen on tärkeämpää puuhaa, mutta sitten onkin aivan eri asia kun siirrytään tottiksessa ampumaan, saa nähdä miten Ikun käy. Toivotaan parasta.
Ollaan käyty nyt pari kertaa viikossa treenailemassa hakua ja raunioita ja kerran viikossa on tottis ja kettis. Välillä treenataan autiotaloissa, kerran oltiin vankilassakin ja katsottiin samalla kun huumekoirat työskenteli. Kivaa kun lähes joka kerta ollaan oltu eri metsässä, tulee aina uusi ympäristö eikä ollenkaan tuttuja metsiä. Sit viikonloppuisin ollaan käyty pari kertaa rauniovierailuilla, mm. Hämeenlinnassa, Imatralla ja Lappeenrannassa. Huippua!
Kuvassa muutama meidän treeniryhmän maalimies Hämeenlinnan raunioilla:

Toivottavasti Iku pääsee joskus sille tasolle että voisi harkita kokeisiin menemistä. Mutta ei vielä ainakaan tänä vuonna... :(
|
|